Sivut

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Virkattu tonttu + ohje

Joko saa vähäsen lyödä joululla päähän? Ihan pikkusen vaan. Jouluaattoon on kuitenkin alle 2 kuukautta! Hyvin kerkeää virkata useammankin tonttusen.


Miun äiti on jouluihminen henkeen ja vereen. (Puoli)leikillään aina sanotaan, että miun äitin kotona  alkaa joulukuun lähetessä näyttää siltä että joulu ois oksentanut sinne.  Etenkin tontut on se ns. hänen juttu. Tuon tyylisiä tonttuja, joilla siis vaan nenä ja parta näkyy lakin alta, on näkyny viimevuosina kaupoissa tosi paljon, ja myös miun äitin kotona. Yhtään miun tekemää hänellä ei vielä ollut! Mutta nyt korjasin senkin virheen.


Tonttu
Koukku: 3mm
(harmaa ja punainen)
Hapsulanka:  Yumos - Kartopu (ostettu: Lankamaailmasta)

Pahoittelen, unohdin mitata tontun ennen äitilleni lähettämistä. Mutta mielestäni ei se varmaan 15cm pitempi ollut.


Aiemmista miun ohjeista poiketen tässä ei tule vaihekuvia. Olen pahoillani. Tätä kaveria virkkailin viime viikon alussa, jollon olin kipeenä ja aika pitkälti nukuskelin valosaan aikaan. Mutta toivottavasti pärjäätte näinkin.

Tontun nenä: 
Lankalenkki aloitus
1. krs.: 6 kiinteää silmukkaa lenkkiin
2. krs.: 2ks jokaiseen ks:aan (12ks)
3. krs.: 3ks, 2ks samaan, toista krs.n loppuun (15ks)
4.-5.krs.: 1 ks jokaiseen ks:aan (15ks)
6. krs.: 3ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (12ks)
Täytä kevyesti ja jätä tarpeeksi lankaa, että saat ommeltua nenän tontulle.

Parta:
(3,5mm koukku)
2 ketjusilmukkaa, käänny
1.krs.: 2ks 2. ketjusilmukkaan koukulta katsoen. Käänny
2.krs.: 2ks kumpaankin ks:aan. Käänny (4ks)
3.krs.: 2ks jokaiseen ks:aan. Käänny. (8ks)
4.krs.: 2ks samaan, 6ks, 2ks samaan. Käänny. (10ks)
5.krs.: 2ks samaan, 8ks, 2ks samaan. Käänny. (12ks)
6.-7.krs.: 1ks jokaiseen ks:aan, käänny(12ks)
8.krs.: 2ks yhteen, 8ks, 2ks yhteen (10ks)
Jätä tarpeeksi lankaa, että saat ommeltua parran tontulle.

Tontun kroppa: 

Huom. tontun kroppa on ns. pisaran muotoinen. Tein näin sen takia, että lakki pysyy varmasti tarpeeksi ryhdikkäänä tonttua vasten, vaikka lakkiin ei tule täytettä.

Lankalenkki aloitus
1.krs.: 6 ks lenkkiin
2.krs.: 2ks jokaiseen ks:saan (12ks)
3.krs.: 1ks, 2ks samaan, toista kerroksen loppuun  (eli 6 kertaa yhteensä (18ks)
4.krs.: 2ks, 2ks samaan, toista krs:n loppuun (24ks)
5.krs.: 3ks, 2ks samaan, toista krs.:n loppuun (30ks)
6.krs.: 4ks, 2ks samaant, toista krs:n loppuun (36ks)
7.krs.: 5ks, 2ks samaan, toista krs:n loppuun (42ks)
8.krs.: 6ks, 2ks samaan, toista krs:n loppuun (48ks)
9.krs.: 7ks, 2ks samaan, toista krs:n loppuun (54ks)
10krs.: 8ks, 2ks samaan, toista krs:n loppuun (60ks)
11.-16.krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (60ks)
17.krs.: 8ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (54ks)
18.-22.krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (54ks)
23.krs.: 7ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (48ks)
24.-27krs.: ks jokaiseen ks:aan (48ks)
28krs.: 6ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (42ks)
29.-30.krs: ks jokaiseen ks:aan (42ks)
31.krs: 5ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (36ks)
32.-33.krs.: ks jokaiseen ks:aan (36ks)

Tässä välissä ompele nenä ja parta tontulle kerroksen 30 kohdalle. Mie vähän "harjailin" sormilla tontun partaa, että sain varmasti silmukoide väliin jääneet hapsut paremmin esille. Päättele langat. Kannattaa myös pikkuhiljaa alkaa täyttelemään tonttua vanulla, sekä täyttele myös loppua kohden koko ajan.

34.krs.: 4ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (30ks)
35.-36.krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (30ks)
37.krs.: 3ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (24ks)
38.-39.krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (24ks)
40.krs.: 2ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (18ks)
41krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (18ks)
42krs: 1ks, 2ks yhteen, toista krs:n loppuun (12ks)
43.krs: 1ks jokaiseen ks:aan (12krs)

Tunge viimeiset täytteet sisään ja ompele aukko kiinni. Päättele lanka.

Lakki:

48 ketjusilmukkaa, suljetaan seuraavan kerroksen ensimmäisellä ks:lla renkaaksi.
(jätä tarpeeksi pitkä lanka, että saat ommeltua lakin kiinni tontulle)

1-2.krs.: 48 kiinteä silmukkaa

Tästä eteenpäin joka toisella krs:lla vähennetään 3ks.

3.krs.:14ks, 2ks yhteen. Toista krs:n loppuun, eli yhteensä 3 kertaa (45ks)
4.krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (45ks)
5.krs.: 13ks, 2ks yhteen. Toista krs.:n loppuun (42ks)
6.krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (42ks)
7.krs.: 12ks, 2ks yhteen. Toista krs:n loppuun (39ks)
8krs.: 1ks jokaiseen ks:aan (39ks)

Tästä varmaan saa jo kupletin juonesta kiinni, eikä jokaista kerrosta tarvitse kirjoittaa auki? Eli samaan tyyliin aina yhdellä vähenee ks:ien määrä ennen kahden ks:n yhteen virkkamista, joka toistuu kolme kertaa kerroksen aikana, eli aina vähenee kolme silmukkaa. Sen jälkeen seuraa aina yksi kerros samalla silmukkamäärällä, seuraavalla kerroksella taas vähennellään.

Viimeinen kerros: 6ks.
Ompele nämä 6ks umpeen uloimmista lenkeistään (tai ihan miten haluat) ja pujota lanka hatun.  sisäpuolelle.

Asettele lakki tontun silmille ja ompele kiinni. Päättele. Taita vähän lakin hiippaa, ettei ihan pystysuorana törötä.


Toivottavasti ohje oli suurinpiirtein ymmärrettävä. Palautetta otetaan vastaan! Etenkin nätisti kirjoitettua palautetta. Ilkeät palautteet ilmiannetaan joulupukille.

-Tiina

P.s. Jos teet tontun ja jaat kuvan instagrammissa, niin käytäthän #mieiteblogi, niin miekin ymmärrän mennä ihailemaan.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lanka-aiheiset heijastavat rintanapit

Mie oon enemmän sitä "mielummin överit, kuin vajarit"-koulukuntaa etenkin mitä heijastimiin tulee. Kyllä aina löytyy joku paikka, mihin niitä laittaa lisää.  Oon ennenkin tehtaillut heijastimia, mutta söpöjä myös tulee, kun yhdistää vajaavaiset piirrustustaidot, heijastinkankaan ja päällystettävät napit.


Tarvikkeet:
Heijastava kangas
Tussi (miulla oli Sharpie)
Sakset
Rintakoruneula
Pika-/koruliima
47mm päällystettäviä nappeja - Nappikauppa Punahilkka
Pihdit


Ensin piirretään haluttu kuva kankaaseen, sitten leikatan siitä sopivan kokoinen (eli nappia isompi) ympyrä, päällystetään nappi sillä (ensin kannataa poistaa napin takaosasta kanta pihdeillä, lähtee melko helposti irti), liimataan päällystetyn napin takaosaan koruneula. Helppoa ku hitto!


Jos haluaisi siistimmän tuosta taustasta, niin voishan siihen iskeä vaikka palan askarteluhuopaa? Mutta miun mielestä aivan hyvä  noinkin. Jos herää kysymys: veikkaan, että tuo tussi ei ihan nopeasti tuosta kulu pois (paitsi hankauksessa) kun aiemmassa postauksessa esitellyt pyörän korissa killuvat heijastimet on myös tussattu, ja hyvin ovat kestäneet tuulta ja sadetta.


MITÄÄN en myönnä, mutta oishan se aika noloa jos ois tajunnut liimaamisen hoitaa paperin päällä ja sitten siirtäs liimatuubin pöytätason päälle kuvattavaksi ja se liimatuubi oliskin falskannut ja iskenyt itsensä pöytätasoon kiinni...
Ihan kun tigerin euron pikaliima ei oiskaan ihan se kaikista paras idea.


Piirtäminen ei oo ikinä ollut oikeen ns. miun juttu. Mutta jos miun vajavaisilla piirrustustaidoilla tulee näin kivoja, niin mieti miten kivoja just SIE saisit aikaan! 


-Tiina

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Darth Vader kuulokekukkaro


...koska tietenkään pussukoita/kukkaroita ei ole ikinä liikaa!



Jostain syystä isommat projektit tökkii nyt tällä hetkellä. Useita on kesken, mutta loppuun saattaminen siintää vaan kaukaisena horisontissa. Toki tässä on uutta harjoittelua ja muuta meneillään, että kyllä ne käsityötkin ajallaan varmasti valmistuu. Mutta pienillä projekteilla saa pidettyä intoa yllä. 

Oon myös reilu kuukaus sitten saanut itteni takas säännöllisesti salille, mikä on mahtavaa, mutta sekin syö vähän kässäaikaa.


Kyllästyin salinyssäkän pohjalla pyöriviin bluetooth kuulokkeisiin, ja siitä se ajatus sitten lähti. En tiiä paljon kyseiset kuulokkeet maksoi (sain ne siskolta joululahjaksi), mutta veikkaan ettei ihan kympin kuulokkeista ole kysymys, joten haluan ne myös pitää ehjänä ja kurissa ja järjestyksessä. 

Ehkä nolo tunnustus: Siis toi teknologia on miulle ihan noituutta. Joka kerta kun salille/lenkille lähtiessä isken noita kuulokkeita korvaan, niin mietin että miten ihmeessä se musiikki voi kännykästä tulla, kun siine ei ole mikään kiinni. Mie oon helposti hämmennettävissä.


Tuo ihana Darth Vader kangas, JOKA MUUTEN HOHTAA PIMEÄSSÄ (huomasin vahingossa), on eurokankaan palalaarilöytö. Oon marinoinut sitä kaapissani muutaman kuukauden. Miulla on sitä itseasiassa kaksikin eri pätkää, toisen löysin Tampereen keskustan myymälästä ja toisen Ideaparikin. Tää on taas näitä, että on liian upeeta kangasta, eikä sitä meinaa raaskia käyttää! Koska entä jos kuitenkin sittenkin joskus oiskin keksinyt parempaakin käyttöä sille. Miun pää on outo ja haluaa vaan hamstrata ja hillota asioita. Ajattelin sitten aloittaa pienen palasen käyttämisellä, vähän pistää varpaita veteen ja totutella.

Vapaalla kädellä, kuten varmasti hyvin huomaa, kirjoin Darth Vaderille vielä kuulokkeetkin päähän. Pussukka on kahdella nepparilla kiinni. Joku tovi sitten hommasin Prymin nepparipihdit, ja tekis mieli laittaa neppareita kaikkeen. Laitoin myös käytöstä poistetusta kengännauhasta pienen lenksun pussukkaan, jos haluan salikassin sijaan sitä roikottaa vaikka eteisessä, josta kuulokkeet on helppo napata lenkille mukaan. Oikaisin, enkä vuorittanut pussukkaa. Siinä on pelkästään kiinnisilitettävä tukikangas.


Kuten kuvasta ehkä saa osviittaa, hamstraan myös miun salinyssäkkään asioita. Siellä nyssäkän sisällä on vielä muutama muukin tärkeä, tai vähemmän tärkeä hommeli. Miun salisälässä on huomattavissa kaks selkeetä teemaa: Star Wars ja Secret Society of Vegans. Ja älkää antako tuon pallon iloisen apinanaaman hämätä, se on hyvin hyvin hyvin ikävä vehje..

Piti päästä toki heti lauantai-illan ratoksi Poltteelle kuvaamaan oikeessa ympäristössä.

Oon kyllä enemmän kun tyytyväinen, että oon saanu itteni takas salille säännöllisesti. Kyllä voi tämä täti noin sata miljoonaa prosenttia paremmin. Etenkin, kun yritän olla ajattelematta sitä miten paljon kunto on huonontunut, vaan mieluummin sitä miten nopeasti sen kasvun taas huomaa!

-Tiina