Sivut

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Prinsessa Leia -avaimenperä

"Help me, Obi-Wan Kenobi, you're my only hope."




Miun vara-avaimista hajosi virosta ostettu maatuska-avaimenperä. Ah mikä ihana tekosyy! Mie aloin ensin luonnostelemaan maatuskaa, mutta se ei oikein ottanu tuulta siipiensä alle. Siinä kokeillessa tulikin mieleen, että ehkä jopa maatuskaakin ikonisempi hahmo olisi tietenkin Prinsessa Leia. Ei millään tasolla ongelmaton hahmo, mutta tykkään silti.


Prinsessa Leia-avaimenperä
Lanka: Schachenmayr Catania
Koukku: 2,5mm
Ohje: omasta päästä



En kirjoittanut ohjetta muistiin. Mie työputken jälkeisillä aivoilla vaan virkkasin menemään. Jos joku kuitenkin haluaisi, että kirjoittaisin ohjeen, niin voisinhan mie toisen version tehdä? Ensin virkkasin pyöreän pään, sitten turvasilmät ja hiukset päähän. Hiukset meni vähän niin ja näin, mutta ihan tarpeeksi hyvät niistä avaimenperäksi tuli.


Mekkoa ennen virkkasin kädet. Pari riviä beigeä ja sitten valkoiset hihat. Mekon aloitin pyörylän virkkauksesta. "Kovetin" pohjan ompelemalla siihen pahvipalan kiinni. Ajatuksena siis, ettei pyörylä jää kupille, plus että Leia pysyy pystyssä ittelleen. Sitten pikkuhiljaa kaventelin ja jossain kohtaa virkkasin kädetkin mukaan työhön. Mekko ja pää täytettä täyteen ja kiinni toisiinsa. Avainelenksu hiiuksiin kiinni ja avot!


Sivunutturat on kaksinkertaisella langalla virkatut ketjusilmukat, jotka on pyöritetty ja ommeltu nutturamaiseksi. Jotenkin tuli vielä paremman näköiset kun veti tuplalangalla. Kävi myös mielessä, että kokeilisin paksumpaa puuvillalankaa. Miulla ois ollu ruskeeta 5mm koukulla virkattavasta Dropsin Paris-langasta, mutta päädyin silti siihen että koko prinsessa on samalla langalla.


Fangirl tunnustus: kun tieto Carrie Fisherin kuolemasta tuli viime joulukuussa, niin mie vietin sen päivän kattoen Star Warsseja ja itkeskellen Leian esittäjän muistolle. Ei ole ennen kenenkään julkkiksen kuoleman takia itkeny. 

"I like Princess Leia. I like how she handles things. 
I like how she treats people. She tells the truth. 
She, you know, gets what she wants done.
I don't have a real problem with Princess Leia.
I've sort of melded with her over time." 

"I am Princess Leia, no matter what ---
Princess Leia will be on my tombstone."



-Carrie Fisher


-Tiina

6 kommenttia:

  1. Tuo on suloinen! Pakko kertoa muuten, että sen sinun mahtavan ristipistotyön jälkeen olen katsonut kaikki Star Warsit ja seuraavan menen ihan leffaan asti ;)

    VastaaPoista
  2. Ompa hän soma, vaikken olekkaan Star Warsia katsonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei ole liian myöhäistä kattoa star warsseja!

      Poista
  3. Hauskoja pikku juttuja! Jäänpä seurailemaan :)

    VastaaPoista