Sivut

maanantai 7. elokuuta 2017

Marjapussukoita

Facebookin käsityöryhmissä on nyt ollut jo hyvän tovin meneillään pyöreät kehyskukkarot-villitys. Miusta on jotenkin hauskaa, sekä hirveän luonnnollista, että aina jostain ohjeesta tulee se "hitti" ja samankaltaisia alkaa pudota kaikkien koukuilta. Yhteisöllisyyttä.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis kyseiseen "hittikukkaroon" virkataan avatun kehyksen kokoinen pohja ja jatketaan ilman lisäyksiä virkkausta kunnes halutun kokoinen. Värikkäitä unelmia-blogissa on hyvä ohje. Mie muistin Suuri Käsityö-lehden fb-sivuilla nähneeni linkin videoon, jossa neuvottiin miten virkattaan mansikoita, ja päätin yhdistää sen tähän pussukkaprojektiin.


Marjapussukat 
Koukku: 3mm

Kuten tarkkasilmäisimmät saattaa huomata, mansikkapussukassa jäi mansikkarivien merkkaaminen kesken. Niitä on 9.
Siinä on miun selkeet muistiinpanot. Eli ensin marjat tasona, sitten yhdistetään ks riveillä, sivusauma kiinni ja pohja. Aloitin mansikkapussista, sitten syntyi mustikka pienin parannuksin ja lopulta takaisin mukavuusalueelle: vetoketjupussukoihin. Mansikat tein ihan ns ohjeen mukaan, eli aloitusketju oli neljällä jaollinen. Mustikoihin tein aloitusketjuun 2kjs vähemmän, että yhteen ommeltaessa asettuisvat vähän paremmin, eli kerroksen alku ja loppumustikat olis vähän limittäin. En tiiä ymmärsikö kukaan. Mustikkaan tein myös vähän pienemmän pohjan, kun mansikoissa huomasin, ettei turhaan tarvii yrittää mätsätä silmukkalukua - pohja jäi vaan suotta kuprulle.


Mie yritin kuvailla heitä pihalla, ainakin on vähän luonnonvaloa. Pitäs varmaa mennä jonnekkin valokuvakurssille. Miulla on usein sama ongelma: miun visio kuvista ei vastaa yhtään lopputulosta. Mutta eiköhän nämäkin taidot kartu, ja kai mahtuu muutama "rouhempikin" kuva käsityöblogien maailmaan. Vaikka kyllä kieltämättä rakastan yli kaiken kauniita taidolla kuvattuja kässäblogeja.


Onko vika kamerassa, vai kunnon ensimmäisen maailman ongelma, kun langassa on liian kirkkaat värit. Haha. Miulla on ollu sama "ongelma" ennenkin tuon essentials cotton dk:n kanssa, että kuvaus on hankalaa kirkkaiden värien takia. Ja miun karsastavat silmät ei auta tilannetta yhtään. Tuo on kyllä ihana lanka virkata, ja kuvaushaasteista huolimatta herkullisen kirkkaat värit. Tuleekin tasaisin väliajoin kerä tai toinenkin ostettua Lankamaailmasta.


Miun mielestä näissä pussukoissa on jotain tosi omituisen näköstä kiinni. Ehkä se on toi mansikoiden ja mustikoiden muhkurainen paksuus, mikä ei oikein ehkä sitten sovikkaan tohon kukkaromalliin. Tai ehkä se vika on vaa miun päässä. 


Heh, mutta tälleen auki nää on aivan söpöt. Veikkaan muuten että marjojen virkkaus saa nyt hetkeksi jäädä. Ettei liikaa jumahda levy päälle. Toki voisi jatkaa kohokuvio-linjalla ja ryhtyä juuri ilmestyneen Molla Millsin Virkkuri 4:n jäätelöiden pariin. Hmm..


Monet tykkää ommella työn värisellä langalla kiinni kehyspussukat. Mie tykkään ommella kehyksen värisellä.


Hyvin koulutetut sorsat. Hetken olin paikallani, niin johan oli parvi muutaman metrin päässä kyselemässä, oisko mitään leipähommeleita.


-Tiina

3 kommenttia:

  1. Ihania pussukoita, oikein kesäisiä! Omistakin varastoista löytyisi noita kehyksiä useampiakin, pitäisi varmaan itsekin hypätä mukaan tähän villitykseen

    VastaaPoista
  2. Hih, sinäkin liityit villitykseen mukaan ;D Aivan ihania mansikoita ja mustikoita! Vaihtelua tavallisiin kiinteäsilmukka pusseihin.

    VastaaPoista
  3. Syötävän suloisia kukkaroita! (:

    VastaaPoista